Jännitys ja ahdistus hiipii sisustaan. Torstaina olisi polikäynti. Tapaan vihdoin tämän mystisen ihmisen, jonka tarkoitusta en tiedä. Kuka olet, mitä olet, miksi olet? Olen yrittänyt stempata itteäni, että kun pääsen huoneeseen, ja olen selvittänyt mysteeri-ihmisen tarkoituksen, aion oksentaa kaiken ulos. Kaiken mikä ei ole normaalia. Kaiken mikä ei ole tervettä. Pähkäilkööt siinä sitten, mitä tehdä minun kanssa. Pelkään kuitenkin, että teen sen vakiotempauksen. Vaikenen. Olen hiljaa, vähättelen ongelmiani. 



Oon viimepäivinä kirjotellut itselle kaikkia lappuja ympäri kämppää. Mitä lukee milloin missäkin. Hygieniapassi pahensi mun itse itselleni kehittämää bakteerikammoa. Mä aikanaan keksin tavan, miten pystyn "viattomasti" kieltäytyä viemästä ruokaa kotiin vanhempien luota. Molemmat asuu sen verran kaukana, ettei ruoka oikein kätevästi pysy kylmänä koko matka. Ja jos ruoka sisältää maito- tai lihatuotteita, niin oli hirmu kätevä sanoa, etten luota ruoan pysyvän kunnollisena kotio asti. Oon ollut pienestä pitäen vähän hankala syömään muutenkin seissyttä ruokaa, joten ei se porukoitten korvaan mitenkään erikoisesti kalskahtanut. Ja kaikki ruoka meni veljien matkaan. Muutenkin kasvispainotteiseen ruokavalioon siirtyminen hankaloitti ruoan kuskaamista kotiin.

Olen ollut viimevuosien aikana milloin milläkin ruokavaliolla. Vuoden verran kasvissyöjä, toisen vuoden vegaani, viime aikoina olen syönyt silloin tällöin kanaa ja kalaa. Punaiseen lihaan en ole koskenut vuosiin. Punainen liha ei ole koskaan oikein maistunut, mutta yksi joulu sain tarpeekseni joulukinkusta. Siihen loppui kaikki punainen liha. Ei enää ikinä.