En tiedä pystyykö kukaan teistä lukihoista samaistumaan seuraavaan tekstiin. Mutta haluan nyt jakaa yjden niistä syistä, mikä saa mut aina palaamaan tähän pisteeseen takaisin. Syy, mikä muistuttaa mua vihaamaan itteäni.

Olen käynyt baareissa joittenkin mielestä tarpeeksi, omasta mielestä silti liian vähän. Olen käynyt yksin, ryhmissä, ja kahden kesken. En koskaan silloin, kun olen seurustellut, jostain syystä. Ehkä en uskalla olla se lääppivä pari baarissa. Tai ehkä en ole kaivannut alkoholia suhteessa. Mutta aina, kun käyn baarissa törmään yhteen ilmiöön. Mua ei ole _koskaan_ yritetty iskeä baarissa. En kaipaa mitenkään palavasti sitä, mutta jos on käynyt baareissa yhtä monesti kuin minä, sitä odottaisi että edes joskus joku. Mutta ei. Ei koskaan. Olen katsonut monet kerrat kyllä vierestä kun kavereita tullaan jututtamaan "sillä silmällä". Joskus ne lähtee toisen matkaan, joskus vaihtavat vain numeroita ja joskus vain.. Kieltäytyvät kohteliaasti tai vähemmän kohteliaasti.

Se jää mieleen. Se aluksi jäi vain kytemään takaraivoon. Ajatus siitä, miksi mua ei pidetä viehättävänä. Ja koska se perustuu aina täysin ulkonäköön, on siinä jotain vialla. En osaa tällä hetkellä sanoa yhtään kohtaa kropasta, josta pitäisin. Hiukset ei ole enää niin paksut, kuin nuorempana. Sormet on lyhyet ja paksut. Vihaan jalkojani, varpaitani, reisiäni. Pohkeet ovat paksut, yrittävät kilpailla reisieni kanssa. Vatsa ei ole timmi, vaan löysä hyllyvä irstas. Rinnat riippuvat turhina rumina ulokkeina. Eivät ole enää edes napakat, vaan painovoima teki niihin temppunsa jo teini-ikäisenä. Naama näyttää sotatantereen uhrilta. Silmät ovat aina puoliummessa, väsyneet, kyllästyneet. Ja kädet hyllyvät vieressä. Mistä voisin pitää. Ja miten voin korjata tämän vääryyden.

Pelkään myös laihtumista. Sitten kun olen laihtunut, kelpaanko edelleenkään kenelekään. Vai kääntääkö naamavärkki kaikki iskemään edelleen kaverit ympäriltäni. En ikinä opi rakastamaan itteäni, joten ei kukaan muukaan voi oppia rakastamaan mua. Tiedän sen. Mutta silti vihaan itseäni. Ja silti palaan baariin. En enää yksin, se on kuin isku kasvoja vasten.

Löydän muuten viikoittain uuden luomen iholtani.