Pyysin potilasasiarekisteristä papereita mun psykiatriseen hoitoon liittyen. Sainkin tänään osan, näyttävämmin sairaalan paperit pitää pyytää jostain muualta... Lueskelin niitä, ja nyt ymmärrän miksi mun hoito aina kusee nilkoille. Mulla ja hoitohenkilökunnolla on aina armoton kielimuuri, jota itse en jaksa korjata. Ne ymmärtää tosi paljon väärin mun sanomisia. Muistelinkin turhautuneeni usein, mutten koskaan kuitenkaan selittäneeni turhautumista.

Toinen asia, minkä huomasin, että useammassa paperissa ja useammassa kohdassa mainitaan mun korkea suisidiaalinen riski, ja mietitty hoitoon lähettämistä. Lievästi kiinnostaisi tietää, miksi sitä kuitenkin niin harvoin tuotiin mulle esille. Olisinkohan tehnyt sitten jotain. Jos olisin tiennyt, että sairaalaan mua ollaan jo kuitenkin lähettämässä. Vai olisinko halunnut äkkiä kadota. Sitä ei paperessa selitetty.

En muista millon olin viimeks näin väsynyt. Otin iltapäivällä tyynyn ja peiton, ja makoilin lattialla. Vain matto "pehmikkeenä", enemmänkin se suojas lattian kylmyydeltä. Olin sammuttanut valot, ja koneelta soi musiikki. Suljin silmät, ja nukahdin melkein heti. En muista kuulleeni edes toisen kappaleen alkavan. Heräsin jossain vaiheessa naapureiden meteliin parvekkeelta, ja siirryin puoliunessa makuuhuoneeseen. Olin todellakin puoliksi vielä unessa, en jaksanut pitää silmiä koko matkalla auki, en muistanut ottaneeni kännykkää mukaan makuuhuoneeseen, enkä edes kunnolla muista miksi siirryin sänkyyn nukkumaan. Mun ei pitänyt nukkua tänään päivällä, koska nyt pitäisi siirtymään yöunille. Herätyskello soi 04.15 ja huomenna pitäisi oikeasti olla skarppina töissä. Eikä enää tule uni.

Olen vältellyt poliaikaa. Ne pommittaa mua kirjeillä, varaa aina aikoja, ja aina perun ne. Sitten ne yrittänät soittaa takaisin uudesta ajasta ja en vastaa. Ja tulee toinen kirje. Toinen ajanvaraus, jonka perun. Milloinkohan ne tajuavat. En halua mennä sinne. Oli virhe alunperin mennä sinne.

Se käynti ei ensinnäkään alkanut hyvin. Istuin 20 minuuttia, kun hoitaja unohti varanneensa mulle ajan. Sitten syytti mua miksen sanonut sille mitään, kun käveli kaks kertaa mun ohi. Ei ole mun tehtävä itkeä sun unohduksista. Nyt käyn viikottain punnituksessa, ja lähdin sieltä luvaten että painoon on tullut joku muutos. Voi kuule, kyllä siihen muutos tulee, ei vain se jota toivoit. Ja uhkaile vain pakkohoidolla, sinne on vielä pitkä matka, että siihen saatte tarpeeksi materiaalia.

Olen aloittanut sodan, ja käyn sen loppuun kovilla aseilla.

Tää päivä on ollut varmaankin raskas. Ottaen huomioon, että nukuin just tossa kevyet 5 tunnin päikkärit. Ja oli hieman työlästä silti nousta, olisin voinut vielä jatkaa ainakin makoilua. Eilen sain pakotettua itteni syömään. Joka kostautui 5 aikoihin aamuyöstä todella pahasti. Heräsin oksettavaan oloon. Sain työllä ja tuskalla tapeltua itteni vessaan. Raahautumisen aikana iski päälle todella paha tuskanhiki, ja peili osoittikin mun olevan harmaankalpea ja silmät seiso päässä. Vähän aikaan makoiltuani pienenä pallona kylppärin lattialla tuli oksennus. Sain ruokamyrkytyksen. Ironista, heti kun syön keho keksii tavan saada mut silti oksentamaan se pois. Eniten pelkäsin sitä, et mun täytyis perua polikäynti, mut ei onneks tarvinnut. Yks oksennuskerta riitti, sen jälkeen on ollut vain kuumeinen olo.

Polilla tää sijainen oli hyvä ja huono. Hyvää hänessä oli se, että tää haasto mua. Se oikeesti kyseli, vaati tietää ja yritti jotenkin auttaa. Lupas puhua mun lääkärille ensviikolla ennen mun seuraavaa käyntiä ravintoterapeutille lähettämisestä. Se kun menee ainakin meillä lähetteellä. Miten painon pudottajat sit pääsee sinne? Sain myös kerrottua kaiken. Ihan kaiken. Ainakin kaiken mitä muistan olevan kerrottavana. Yritti tää lääkkeille mua laittaa, ja yritti jopa että hakisin lähetettä sairaalaan. Minen koulua jätä kesken tän takia. Ihan sama, vaikka kuihtuisin pystyyn, oon löytänyt ammatin missä mun on hyvä olla.

Puhuttiin paljon mun suomisistä, ja siitä miten siihen sais muutoksen. Ei meinannut vain ymmärtää, etten osaa. Jos pyydät mua syömään tänään normaalin päivällisen, en osaa lopettaa siihen. Heti, jos syön, se muuttuu rajuksi ahmimiseksi. Siksi mä paastoan. Toisaalta siksi kävin myös kirjastossa lainaamassa Painonvartijoiden keittokirjoja. Niissä on valmiiksi kalorimäärät. Ja mä kun elän 100 kalorin annoksissa. Näin hei saa syödä 5 kertaa päivässä tarvittaessa!

Törmäsin aamulla myös ihanaan linja-auto kuskiin. Olin päättänyt mennä tuon 3 kilometrin matkan polille linja-autolla, kun olo ei ollut mainio. Siinä tuli sitten Siirtolinja, joka kysyi mitä vuoroa odotan. Kerroin, niin hän sanoi vievänsä mut toisen linjan pysäkille, tää mitä odotin ei todennäköisesti ollut tulossa. Siellä oli jotkut sivutiet kuulemma sellaisessa kunnossa. Kerroinkin sitten, etten pyrikkään kuin siihen TK:lle, niin hän lupasi jättää mut siihen. Olin sen ajomatkalla. Kiitos, en tiedä mitä hyvää olin tehnyt ansaitakseni tämän karmallisen teon.