Joskus muutamavuosi sitten en pitänyt unensieppaajista. En nähnyt niiden kauneutta, enkä oikein uskonut niitten tarkoitukseen. En oikeastaan ymmärrä miksi, koska näen unia valtavasti. Muistan käytännössä jokainen aamu mitä unta olen nähnyt, ja saatan herätä yöllä useammankin kerran unen takia. En näe erityisesti painajaisia, mutta harvoin ne unet mitään pilvilinnaan rakennettuna niittyjäkää ole. Yleensä ne on kryptisiä, outoja, hieman ahdistavia ja hyvin sidoksissa edellisen päivän tapahtumiin, keskusteluihin ja ajatuksiin.
Olen saanut unihalvauksen kaksi kertaa. Ensimmäisellä kerralla pelkäsin sitä todella paljon. En ollut kuullut unihalvauksista, en tiennyt mitä se oli mitä koin, ja se oli hirveää. Toisella kerralla tiesin siitä jo enemmän, ja alkujärkytyksen jälkeen osasin ottaa ne hallusinaatiot hallusinaatioina, eikä pulssi ollut enää niin korkea. Silti, kykemättömyys liikkua on jotain... Etenkin, kun sain kuulo-, näkö- ja tuntoharhat edellisellä kerralla. Ensimmäisellä kerralla selvisin "vain" kuulo- ja näköharhoilla.

Joten tänään tein oman unensiepparin. Sen vieressä roikkuu kaksi "toivomusaavetta". En tiedä niiden oikeaa nimeä, mutta törmäsin niihin jossain aasialaisessa leffassa. Pointti siis on toivoa toive, ja laittaa yksi "aave" per toive roikkumaan. Sitten, kun toive toteutuu, saa tälle aaveelle piirtää silmät ja suun.

Olen taikauskoinen. Jopa psykiatri ja hoitajat ovat huolestuneet tästä. Olen kuulemma liian taikauskoinen. Mitä sitten, jos uskon, että manaamalla asiat saa menemään huonosti? Ei se sinua satuta.