Muutaman vuoden aikana kosketus oli harvassa. Vaikka olin parisuhteessa, miehet tuntuivat pelkäävän kosketusta muulloin, kuin seksin lomassa. Julkisilla paikoilla piti aina kävellä niin, ettei kukaan huomaisi meidän olevan pari. Kaikki julkinen hellyys oli pannassa, oli se sitten käden kosketus, halaus tai kevyt suudelma. Koska se oli aina niin helvetin tärkeää mitä muut ajattelivat.

Kosketus on minulle kuitenkin niin valtavan tärkeä. Jano kosketusta kohti kulminoitui niin, että saatoin mennä kampaajalle pelkästään kosketuksen takia.  Kosketus kertoo ihmisestä myös niin paljon. Kevyt kosketus tai isku vasten kasvoja. Niissä kaikissa on tarina. Ja niistä jokainen piintyy mieleen. Kosketuksen avulla voit saada toisen rauhoittumaan, rentoutumaan ja kosketusta jäät kaipaamaan.

Vaikka tuntuu, että kaikki muut syömishäiriöiset pelkäävät ja inhoavat kosketusta, en minä siitä ikinä luopuisi. Osaksi siksi, että tiedän jo mitä on olla ilman kosketusta niin pitkään. Kuinka keho säpsähtää, kun joku yhtäkkiä koskikin yllättäen. Silmissä varmasti paistoi pelko ja säikähdys, tunsin kehoni jäykistyvän, mutta samalla takaraivossa joku kirkui ettei saa lopettaa. Mutta aina he lopettivat. Eikä ihmekään, en minäkään uskaltaisi koskea niin säikähtäneen näköistä ihmistä.