Oon jo pitkään haaveillut, että tekisin Päiväni kuvina -postauksen pitkästä aikaa. Mutta iltapäivään mennessä todellisuus on iskenyt. Ulos lähteminen alkaa olla entistä hankalampaa. On helpompi perustella miksi ei tarvitse lähteä, kuin miksi pitäisi lähteä. Ahdistus lähtemisestä ottaa vallan ja palaan sohvan nurkkaan istumaan. Taaskaan en saanut lähdetyksi. Kaupassakäymiset venyy, kaapit huutavat tyhjyyttä päivän tai kaksi ennen kuin olen kaupanovella.

En ole halunnut puhua miesystävälle olotilasta, koska se ei osaa käsitellä sitä. Se on tottunut, että perheessä oma pahaolo käännetään toisten syyksi, joten alkaakin syyllistämään itseään heti. Yritän vieressä hokea, ettei ole tämän syy, mutta kuka vanhoista tavoista oppii pois. Eilen sain sanotuksi, että nyt ei ole hyvä olla. Se kääntyi riidaksi, ja illalla itkin sohvalla samalla kun se söi. Vilkaisi ja haki lisää safkaa, siinä vaiheessa karkasin vessaan itkemään loput itkut pois. Ja aamulla lupasin etten koskaan enää kerro sille näistä olotiloista. Vaikuttihan se aika tyytyväiseltä tähän. Mun täytyy taas oppia pitämään kaikki sisällä. Ja toivoa, että tällä kertaa saan suljettua sen paremmin sisälle ja pysymään siellä hautaan asti.



Oon tälläviikolla testaillu miten kärsimyskukkauute auttaa ahdistukseen, stressiin, nukahtamiseen ja paskaan oloon. Kyllä se ahdistusta lievittää, mutta tähän masennukseen olisi mäkikuisma ehkä parempi vaihtoehto. En vaan viitti e-pillereiden takia sitä kokeille, se kun heikentää niitten(kin) vaikutusta. Mäkikuisman kanssa ei suositella käytettäväksi mitään lääkkeitä, eli luonnolliselle masentuneelle ja ahdistuneelle se on hyvä vaihtoehto, meille muille lääketehtaiden orjille ei.