En osaa enää katsoa laihoja ihmisiä ajattelematta, että heillä on syömishäiriö. Yhdistän laihuuden syömishäiriöön, en pysty ymmärtämään miten joku voisi olla luonnollisesti itseään vihaamatta sen näköinen. En edes osaa tunnistaa enää normaalipainoista ihmistä. He kaikki ovat silmissäni joko ali- tai ylipainoisia. Normaalipaino ei näytä enää silmiini kauniilta. Ennen se näytti, ja niin sen pitäisi olla edelleenkin. Vihaan itseäni sen vuoksi.

Oksensin päivällä. Pari tuntia sen jälkeen piti lähtee linja-autolla liikkumaan, ja yritin estää viimeiseen asti ettei kukaan istu viereeni. Ei se yleensä haittaa, mutta nyt uskoin vahvasti, että haisen oksennukselle. Yritin pestä ja puunata itseni, mutta se haju tuntui seuraavan silti. Pahinta oli nähdä tuttu kaupungissa. Mietin koko ajan haistaako hän oksennuksen.

Kertokaa millaista on olla normaali. Millaista se on, kun nautit liikunnasta laskematta sen enempää kaloreita. Millaista on syödä lounas ja päivällinen, tai millaista on edes syödä se aamupala. Miltä tuntuu, kun vatsa on täysi, eikä ähky. Miltä tuntuu sovittaa uusia vaatteita vihaamatta jokaista solua.