Haluan nyt tuoda jonkun vähän piristävämmän tekstin kaikkien näiden syömisvammailujen, itsetuhon, masennuksen ja muun keskelle. Toki oon nyt tehnyt jo kaksi Päivä kuvina- postausta, mut halusin tuoda esille sitä mitä mulla on kotona ja joka saattaa kertoa jotain mun luonteestakin. Mulla on muutama esine, johon oon kiintynyt, tai joita vaan arvostan vähnä enemmän. En ihan kaikista sellasista esineistä halua ottaa kuvaa, ne olisi liian paljastavat kuvat koko maailmalle. Toki jo tästä kuvahässäkästä mut pystyy periaatteessa tunnistamaan.
Syksyyn kuuluu kynttilät. Poltan parhaimmillaan kymmeniä kynttilöitä samaan aikaan, ja huoneenlämpö (ja palovaroitin) sen todistavat. Tämä yksilö ei koskaan pääse liekkii, liian kaunis. Oli viimeisiä kappaleita, joten uutta en enää todennäköisesti saa mistaan. Tuoksuu hieman ja pitäisi kuulemma hohtaa upeasti poltettaessa. (Vieressä näkyy myös suitsukkeen telinettä)
Mulla on pakkomielle aikaan. Kelloja on tällähetkellä olohuoneessa 7 kpl seinällä. Olen sen tainnut joskus alussa mainitakkin. Etenkin kellot, jotka ovat tyyliltään ulkomaalaisia, ovat upeita. Tämä tuo mieleen Lontoon vaikken siellä ole vielä päässyt käymään.
Tämän valloittavan kaverin sain ulkomailta asti. Rakastan Stitch-hahmoa, ja pehmoleluja ylipäätänsä. Niitä on enemmän, kuin tarpeeksi. Myös kasvit ovat hyvin lähellä sydäntä, tässä kämpässä niitä on vain aika vähän. parhaimmillani mulla on viherkasveja ollut pienessä yksiössä parisenkymmentä yhdelle ikkunalle tungettuna.
Valokuvat, etenkin mustavalkoiset sellaiset. Tämä on osa Tampere-muistelmia. Kaupunki, jota rakastan.
En juo viiniä, mutta, kun kuulin Mötörheadin tehneen oman viini, oli pakko saada. Tämä oli yksi viimeisiä tämän kaupungin yksilöitä. Avaamaton pullo niin kauan, kunnes menee rikki.
Toinen osa kellopakkomiellettä. Taskukello. En kanna sitä taskussa, kun se lakkaa jostain syystä käymästä siellä hirmu herkästi. Se näyttääkin mulle aikaa niille kerroille, kun päätän meikata.
Tästä listasta jäi puuttumaan levari, joka on hautautunut valokuvien alle. Yksi aivan upea patsas, jonka kannoin lapsena ulkomailta tänne. Olen vieläkin valtavan kiintynyt siihen, hain sen silloin viimetingassa putiikista. Se ei vain ole tässä kämpässä esillä, ei ole oikein turvallista paikkaa. Myös lahjaksi saamani "maljakko" ei päässyt kuvattavaksi, vaikka rakastan sitä yli kaiken. Se vain on liian tunnistettavissa, uniikki ja jokainen vieras huomaa sen. En myöskään ota uutta kuvaa unisiepparistani enkä seinäkalenterista, jotka ovat täällä jo olleet esillä.
Comments (0)