Katselin käsiäni eri asennoissa viisi minuuttia. Olin vähintäänkin vakuuttunut siitä, että oikea käsi oli harmaampi, kuin vasen.

Tänään on ollut.. outo päivä. Koulun suhteen meni normaalisti, jaksoin olla super kärsivällinen auttaessa kaveria tehtävissä. En vilkaissutkaan opettajaan, jonka tiesin koko ajan kuuntelevan mun auttavan toista. Mua ei kiinnostanut pätkääkään arvostiko se mun auttamista, vai oliko se valmis näpäyttämään ettei toinen opi, jos koko ajan autan vieressä. Mä vain halusin auttaa.


Mutta, kun pääsin kotiin... Aluksi iski ahmimishimo. Söinkin varmaan kahdenpäivän kalorit parintunnin sisään. Eli ei mikään über-bulimia kohtaus, mutta ei nyt mennä kuitenkaan normaalin ruokahalunomaavan ihmisen syömingeilläkään. Mutta jotain tapahtui, kun menin sänkyyn karkuun yläkerran naapuria. Yläkerrassa asuu joku jätkä, joka laulaa todella kovaa. En jaksa kuunnella sitä, vaan pakenen puolisulkevien kuulokkeiden taakse oman musiikin hoteisiin. Kuunnellessa musiikkia, sain yhtäkkiä idean. Halusin estää tulevaisuudessa ahmimiset, ja sen, etten ole varma paljon syön. En halua syödä päivässä 200 kaloria enempää, ja niinä päivinä kun erehdyn liikkumaan, olen sallinut 500 kaloria. Päätinkin tehdä 100 kalorin pussukoita ympäri kämppää. Mulla on 100 kalorin wok-sekotuksia pakastimessa viikon edestä, kaapissa piilossa 100 kalorin herkkupussit. En pysty kokonaan estämään itteäni vieläkään syömästä makeaa. Mutta en halua syödä yhdeltä istumalta 1700 kalorin edestäkään niitä. Ja näin pussi-ihmisenä nyt tiedän monta pussia voin päivässä ottaa. Ja yksi herkutteluhetki vie yhden pussin. Pitäisi vielä kana punnita ja pussittaa, minkä tänään ostin. 100 kaloria ja pusiin.

Oksensin muuten eilen...