Tulee lievästi tyhmä olo katsoa jotain videonpätkää, elokuvaa, mainosta ja alkaa itkeä pienestä asiasta. En edes aina ymmärrä miksi alan itkemään. Joskus siihen on selkeä yhteys, joku pieni asia muistuttaa toisen pois nukkumisesta tai lyönnistä. Viiltävästä sanasta tai omasta avuttomuudestaan. Mutta joskus.. Joskus saatan alkaa itkemään vain sitä, kun kissa pelastetaan puusta. En ole koskaan ollut näin tunteellinen. Mutta tämä viime vuosi? Kaikki tuntui muuttuvan. Näytä minulle videonpätkä nauravasta vauvasta ja itken. Näytä minulle kissanpentu, joka nostetaan lätäköstä ja itken. Näytä minulle video, jossa soi taustalla klassinen piano ja itken.

Kaipaan edelleen, että olisin löytänyt hyvän terapeutin. Jonkun johon luottaisin. Jonkun, jonka luokse haluaisin palata. Mutta ei minulla ole siihen varaa. Pahimmillaan kuukauden laskujen jälkeen, minulle jää 100€ ruokarahaa. Ja ei, niissä laskuissa ei ole mitään turhaa. En tilaa lehtiä, kännykkä on pre-paid liittymällä, internetinkin saan tuettuna isältä. Ei mulla olis omilla tuloilla varaa nettiin, jota nykypäivän ihminen ei voi elää ilman. Haaveilen silti rasvanpolttovalmisteista. 

Laukussa kuumottaa uudet laksatiivit. Laskin jo linja-autossa milloin voin ottaa seuraavan satsin, milloin on turvallista ottaa. Haluan aina olla kotona, kun niiden vaikutus iskee. Vaikka työharjoittelupaikassa ei ole ongelma käydä vessassa, silti tuntuu vielä turvallisemmalta laskea ottamisesta 6 tuntia eteenpäin. Olenhan varmasti kotona, olenhan ollut kotona jo ainakin tunnin, mieluummin kaksi. 


Tv:ssä pyörii Olet mitä syöt. Kaikki tuo ruokamäärä pöydällä. Huono-olo.