Kuljen kaduilla pimeillä. Valitsen vain teitä, missä kulkee mahdollisimman vähän autoja. Vedän huivia naamansuojaksi ja annan kyyneleiden huuhtoutua sateeseen. Laitan musiikin soimaan kovemmalle, enkä tiedä mihin menen. Eilinen oli yksi niistä illoista, kun en tiennyt olenko enemmän turvassa itseltäni kotona vai ulkona.

Vuosi sitten uskoin, että elän noin 27-vuotiaaksi. Mutta nyt, en ymmärrä miten pääsen edes niin pitkälle. Tahdon hukutta tämän kaiken vain litroihin jäätelöä. Itkeä peiton alla, hukuttaa itseni johonkin sellaiseen maailmaan missä ei ole mitään. Missä minua ei tarvita, missä minun ei tarvitse haluta tai tuntea.