Mä turhauduin hoitolassa nopeasti. Jo muutama päivä osoitti, ettei siellä tapahdu mitään. Hoitaja kävi jossain vaiheessa päivää kyselemässä ajatuksia, yritti haastatella noin tunnin ajan. Yhden harjoittelijan kanssa tultiin kyllä ihan juttuun, tosin me puhuttiin kaikesta muusta, kuin minusta. Selvitin mm. sen edellisen ammatin. Toiselle harjoittelijalle taas analysoin pihan autoja, pystyin päättelemään lähes kaikkien autojen oikeat omistajat. Mutta välttelin itsestäni puhumista. Koska mitä puhuttavaa mussa olisi. Tai mitä järkeä siinä olisi. "Oikeat" hoitajat osasivat välttää mun kiertelyt. Mutta ne saikin sitten hiljaisuutta. Tai katsoa, kun kuuntelen musiikkia ja istun pöydällä.

Turhauduin kuitenkin siihen... turhuuteen. Lääkäri ja hoitajat olivat tyytyväisiä jos istuin koko päivän tv-huoneessa. Koska silloin heidän logiikallaan olin ihmisten ilmoilla. He olivat tyytyväisiä siihen, että tuijotan tv:tä 12 tuntia. Fiksua. Aloinkin temppuilemaan, jotta sain tekemistä. Lopetin syömisen, joka sai hoitajat keskenään sotimaan. Toisten mielestä aikuisena ihmisenä saan päättää paljonko syön, toisille taas se oli kovempi pala. Vitsailin myös karkaamisella, joten jäin todella usein "arestiin", eli tarkkailuun. Poistuin hoitolasta ilmoitamatta kenellekään. Olihan se avopuoli, mutta silti olisi hoitajalle pitänyt kertoa, jos sieltä lähtee hoitolan pihaa kauemmaksi. Lopetin lääkkeiden syömisen salaa, kun en saanut sitä luvan kanssa lopettaa. Lääkkeet kielen alle, hymy, ja huoneessa syljin ne viemäriin. Ja lääkärit niin kehuivat, kuinka lääkket tehoaa minuun.. En jäänyt kertaakaan kiinni. Löysin myös kaikki paikat, missä pystyi oleskella huomaamatta. Sain itse vallan päättää haluanko, että minut huomataan vai ei. Usein pysyin hiljaa, ja liikkumattomona. Halusin olla yksin.


En itse omasta mielestä edes pistänyt hoitajia erityisen ahtaalle. Mutta erityistä kismaa aiheutui, kun meitä kisman aiheuttajia oli samaan aikaan hoidossa 3-4. Ja me tultiin hyvin juttuun keskenämme. Toisaalta tiedän olleeni hyvin lapsellinen. Mutta en saanut siellä mitään kunnollista apua. En edelleenkään tiedä millaista apua tarvitsen, mutta en sellaista. Turhaa.