Mulle on sanottu muutamaan kertaan, että ymmärrän millaista on olla mies. En oikeastaan paljoa tiedä siitä, olen vain oppinut miesten kohtaavan paljon ryhmäpainetta. Pitää olla miehinen mies, mutta herkkä. Miehen roolissa on paljon ristiriitoja, joista osan luo naiset, osan miehet. Mutta epäilen suurimman osan olevan lähtöisin naisista.

Omalla kohdalla miehet on usein kokeneet sen uhkaavaksi ja ahdistavaksi ilmoitella naisystävälleen menoista. Ei saa näyttää olevansa tossun alla. Ja kaverit (etenkin ne sinkut tai itse huonossa suhteessa olevat) painostavat toisiaan viettämään aikaa vain heidän kanssa. Monesti kuullut sanottavan, että "Kyllä se naises yhen illan kotona yksin jaksaa, jäät vielä kaljalle/saunaan/yksi peli vielä/istutaan iltaa/ajellaan paskarinkiä/jne.". Ongelma tästä muodostuu siinä vaiheessa suhteeseen, kun niitä iltoja joudutaan pitämään useita peräkkäin, tai ne sattuvat menemaan usein niiden ainoiden yhteisten iltojen päälle. Tai, jos emäntänä sattuu vain olemaan omistushaluinen yksilö.

Tuo ongelma on yleensä hieman nuorempien jätkien kohdalla, ja vähemmän seurustelleiden. Ei ehkä osata tasapainottaa suhteen tärkeyttä ja kavereitten mielipiteitä, ei vielä tiedetä naisten loukkaantuvan ennen pitkään tuollaisesta käytöksestä. Itse ainakin olen hankala kohde, näytän ulospäin sietävän ja ymmärtävän tuota käytöstä pitkään, vaikka sisällä kuohuu. Sitten yhtenä päivänä räjähdän ja juttu päättyy siihen. Toisaalta ymmärrän miesten ryhmäpaineen, on vaikeaa olla äijä ja samalla kuitenkin tarpeeksi herkkä ja romanttinen. Ja on todella vaikea olla jätkäkavereitten edessä herkkä, romanttinen tai edes hellä. Mutta toisaalta en pysty olemaan loukkaantumatta, kun aina ne jätkät menee suhteen edelle. On tilanteita, joissa kaverit menevät kyselemättä edelle. Mutta jos se paskaringin ajaminen on aina tärkeämpää, ei minun ymmärrys miestenmaailmasta kanna enää.