Väsymys painaa kroppaa kasaan. Oon rampannu työpaikan ja kodin välillä. Yrittänyt välissä levätä, siinä kuitenkaan onnistumatta. Keho on mustelmilla ja haavoilla. Näytän varmaan siltä, että mua hakataan kotona. Palelen ja hautaudun paremmin edesmenneen pappani lämpimään takkiin. Papan tuoksu on kadonnut paidasta aikoja sitten, mutta se on ainoa mitä mulla on.

Mulla oli syntymäpäiväkin, ja ei sitä oikein kukaan muistanut. Äiti ja miesystävä. Veljet muisti vain, koska äiti soitti niille ja muistutti. Isä ei muistanut ollenkaan. Mutta ei siitä kyllä montaa päivää ole, kun pääsi pois sairaalasta. Ehkei se ole vielä täysillä arjessa mukana. Joka vuosi kuitenkin tuntuu, että harvempi muistaa mun syntymäpäivän. Kaikille muille omat syntymäpäivät on niin tärkeitä. Loukkaannutaan, jos ei muisteta. En haluais olla enää niin teatraalinen. Puhuu tyttö, joka yritti tappaa itsensä syntymäpäivänään. Yritän siis olla ajattelematta. Ehkä mulla on vaan hylätty olo.

Olen vain väsynyt.