Tästä ei päivä voi pahentua. Töissä ollessani tunnen, kuinka kännykkä värisee. Miellä on kuitenkin kielto vastata puheluihin työpisteillä, joten jätin asian huomioimatta. Tiesin, että tauolla saa kännykkää kuitenkin käyttää. Olin saanut puhelun isältä. Ja olin saanut viestin. Isä joutui sairaalaan ensiapuun. Soitan isälle ja odotan pitkään, että joku vastaa. Lopulta äitipuoleni vastaa ja kertoo mitä on tapahtunut. Romahdan siihen pisteeseen. Työkaverit kertovat esimiehelle mun tilanteen ja kaikki sanovat, että nyt kotiin. Poljen kotiin 13 kilometriä, osan matkaa itken ja osan matkaa menen sumussa. En edes täysin muista koko reittiä.
Tämä laukaisi myös pahan bulimia kohtauksen.

Enkä osaa edes päättää miten paljon kirjoitan tuosta historiikistäni 3 vuoden takaa. Joko teen sen kahdessa osassa. Ensimmäiseen osaan tekisin käännekohdat elämästä ennen tuota kesää ja toinen osa sitten tuosta kesästä ja sen jälkeisestä meiningistä. Tai sitten yksinkertaisesti pelkästää tuosta jälkimmäisestä hetkestä. Toiveita saa esittää.