Mä pysyttelen hiljaa ettei kukaan huomais mun olevan täällä. Etten rikkoisi kenenkään idylliä. Olen vain ihan hiljaa, ettei kenenkään tarvitsisi muistaa. Joku toinen saattaisi nauttia tästä. Kuunnella avoimesta ikkunasta kuuluvaa lintujen laulua. Ei mitään häiriötekijöitä. Mutta minä. Minä masennus jokaisella minuutilla enemmän. Kaikki on menettänyt mielenkiinnon, musiikki ei jaksa enää vaivata, tv:stä ei tule mitään. Vain minä vaeltamassa edestakaisin olohuoneen ja makuuhuoneen välillä.


Saatan angstikohtauksen iskiessä sulkea kännykän. Ettei kukaan vahingossakaan tavoita. Se on todellinen teini-ele, huudan kaikille äänettömästi ettei mua olisikaan kiinnostanut jos jollakin onkin asiaa. Ja tämä loputon päänsärky. Alan olla jo väsynyt.