Olen parissa tekstissä maininnut tämän mystisen Mr. M:n. Tämä oli ihminen, joka piti minut jotenkuten elävienkirjoissa parisenvuotta sitten. Ja aina, kun puhuin hänen kanssaan, hänen silmistään paistoi kysymys. Joka hetki, joka juteltiin, tämä mies mietti miten joku voi olla niin yksinäinen. Toisaalta ihminen jolla on perhe, ei sitä samalla tavalla voi käsittää. Mutta kyllä ihminen voi olla niin yksinäinen, ettei enää itse arvosta omaa olemassaoloaan. Ja olen hyvä tuntemaan itseni yksinäiseksi väkijoukossa.

Olen viettänyt enemmän ja vähemmän aikaa ihmisten seurassa, jotka ovat olleet samallaisessa jamassa, kuin minä itse. Minulla on siis takana kaksi itsemurhayritystä ja ei se kolmaskaan niin kaukana ole ollut. Outoa kyllä en ole koskaan kuitenkaan ollut niin pahassa jamassa, kuin toiset. Olen kyennyt toimimaan, peseytymään, syömään ja olemaan syömättä. Kouluun en jaksanut keskittyä tuolloin pätkääkään, pääasiassa siksi, että turhauduin omaan tyhmyyteen. Mutta, jos yritän tappaa itseni, niin miksen ole niin pahassa kunnossa, kuin ihminen joka ei välttämättä ole mennyt niin pitkälle sitä polkua.

Ne hirviöt, jotka oli sänkyni alla pienenä, ovat nyt minun sisälläni. Ja annan niille sen tilan, minkä ne ottavat. En taistele vastaan, vaan jaan oman kehoni suosiolla. Pyrin tekemään hyvää muille, mutta itseni annan vajota juoksuhiekkaan.