Joskus on niin vaikea nähdä toisen menevän rikki ihan siinä vieressä. Ei kuule, vaikka toinen haluaisi huutaa sydän verillä apua.
Se vain inhottaa kuulla kuinka toinen on huolissaan vain entisensä huolista. Se toinen on vieläkin rakkaampi, kuin minä. Tuleeko minusta koskaan yhtä tärkeä, kuin siitä edellisestä. Siitä edellisestä, joka on jatkanut elämäänsä, mutta hän ei pysty.
Etkö kuule huutoani? Suljetko silmäsi tahallaan, vai enkö huuda tarpeeksi lujaa?
Tunsin eilen hajoavani sirpaleiksi. Yritin samalla liimata osia mahdollisimman nopeasti yhteen, ettet huomaisi. Samalla kuitenkin sisälläni kiljuin apua.
Miksi et huomaa minun kärsimystäni? Olen sentään tässä vieressäsi. Miksi huomaat vain kaikkien muiden kärsimyksen. Miksi välität vain toisten kärsimyksestä, mutta et minun?
Comments (0)