Mulla on aika korkea ärsyyntymiskynnys. Tai ainakin ärsyyntymisenhallinta. Mutta tänään se onnistuttiin ylittämään. Onneksi puhelu päättyi ennen kuin se karkasi käsistä. Mulla on yksi kaveri, jota en ole nähnyt pitkään aikaan. Syy on pääosin siinä, että sen kanssa on hankala mennä paikkoihin. Se on hirmu vaativa ja nirso niistä paikoista missä se voi käydä kahvilla, ja nyt se rupes nirsoilemaan kellonajastakin. Yritin hälle sanoa, että koska mulla on viimeiset koulupäivät, ne on täynnä kokeita, en pysty lähtemään kahville paria tuntia aikaisemmin. Ja se ei ole yhtään todennäköistä, että mä pääsisin koulusta tällä viikolla aikaisemmin. Ei kokeesta voi lähteä kesken kaiken. Tai sitä ennen. Joten me ei mennäkään kahville tällä viikolla. Ja tästä hyvästä hän suuttui mulle.

Nykyään pyrin just tän takia olemaan tutustumatta lähemmin niihin oikeasti erikoisiin ihmisiin. Suurin osa mun ystävistä on erikoisia, mut just siks mulla ei ole elämää kodin ulkopuolella. Ne tuntuu kaikki olevan niin kamalan vaativia siitä missä ja milloin he voivat tavata. En mäkään viihdy kaupungilla joka ilta, mutta onko se niin kamalan vaikeaa edes joskus tehdä sitä mitä minä haluan. En jaksais aina olla se joka miellyttää. Inhoan kun ihmiset sanoo "Mä tiedän ettet sä tykkää tästä yhtään, mut voitaisko mennä tänne/tehdä tätä/syödä tuolla...".