Nuorena mut kasvatettiin haluamaan perhe. Mies, kaksi-kolme lasta, omakotitalo puutarhalla ja koira tai kaksi. Halusin tätä pitkään. Ajattelin, että musta tulis hyvä äiti. Hoidin jo pienenä sukulaislapsia ja kaikki vauvat sylitettiin mulla. Kehuttiin ja kaikki puhu, että musta tulee vielä joku päivä hyvä äiti. Kaikkien edellisten pitkäaikaisten poikaystävien kanssa tuli jotenkin keskusteltua, että jos kaikki menee hyvin niin naimisiin, omakotitalo, lapsia ja lemmikkejä.
Reilun vuoden aikana tää kaikki on kuitenkin muuttunut. Olen menettänyt uskon rakkauteen. En usko omalla kohdalla avioliittoon, enkä oikein jaksa uskoa avioliittoon alle 30-vuotiaiden keskuudessakaan. En usko omalla kohdalla edes seurusteluun. Miksi ihmeessä seurustella, kun kuitenkin 6kk päästä en siedä sitä miestä silmissäni. Ja miksi seurustella, kun se mies rajoittaa niin paljon. Kaikki pitää yhdessä sopia, kompromisseja, kompromisseja ja kompromisseja. Kaikki pitäisi tehdä sopivassa määrin yhdessä ja erikseen. Mies pitäisi tyydyttää seksuaalisesti sängyssä, joka ei minua kiinnosta tippaakaan, olen siis aseksuaali.
Ja miksi mennä naimisiin? Jotta voidaan erota, ilman avioehtoa riidellä rahasta, ja muutenkin. Pitää eroprosessi mahdollisimman pitkänä, sotaisana ja riitaisana. Vihataan toisiamme hamaan loppuun asti. Ollaan hommattu lapsi tai pari välissä ja tehdään niiden elämästä helvettiä. Laitetaan lapset valitsemaan puoli, ja puhutaan paskaa toisistamme lapsille. Lasten Täytyy valita puolensa, ja sen on parempi olla minun.
Ja ylipäätänsä, miksi hankkisin lapsia. Kaikki energia kulkee lasten kautta. Lapsi on se, joka määrää seuraavan 18 vuotta. Pitää sinut hereillä, pakottaa valitsemaan lomat lapsen mukaan, mihin mennään, miten mennään, milloin mennään. Lapsi määrää kaiken. Oma elämä loppuu siihen, kun saat tietää olevasi raskaana. Kaikki rajoitetaan. Sinusta tulee orja. Miksi lähtisin tähän.
Onko minusta tullut kerrankin itsekän? Haluan tehdä asiat niin kuin minua miellyttää. Vai olenko vain viisas. Miksi toisin lapsen tähän paskaan maailmaan? Rahat loppuu, luonnonvarat loppuu, sota syttyy ja kaikki voi pahoin. Ja luultavasti musta tulis oikeasti paska äiti. Hermot ei riitä eikä kestä.
Reilun vuoden aikana tää kaikki on kuitenkin muuttunut. Olen menettänyt uskon rakkauteen. En usko omalla kohdalla avioliittoon, enkä oikein jaksa uskoa avioliittoon alle 30-vuotiaiden keskuudessakaan. En usko omalla kohdalla edes seurusteluun. Miksi ihmeessä seurustella, kun kuitenkin 6kk päästä en siedä sitä miestä silmissäni. Ja miksi seurustella, kun se mies rajoittaa niin paljon. Kaikki pitää yhdessä sopia, kompromisseja, kompromisseja ja kompromisseja. Kaikki pitäisi tehdä sopivassa määrin yhdessä ja erikseen. Mies pitäisi tyydyttää seksuaalisesti sängyssä, joka ei minua kiinnosta tippaakaan, olen siis aseksuaali.
Ja miksi mennä naimisiin? Jotta voidaan erota, ilman avioehtoa riidellä rahasta, ja muutenkin. Pitää eroprosessi mahdollisimman pitkänä, sotaisana ja riitaisana. Vihataan toisiamme hamaan loppuun asti. Ollaan hommattu lapsi tai pari välissä ja tehdään niiden elämästä helvettiä. Laitetaan lapset valitsemaan puoli, ja puhutaan paskaa toisistamme lapsille. Lasten Täytyy valita puolensa, ja sen on parempi olla minun.
Ja ylipäätänsä, miksi hankkisin lapsia. Kaikki energia kulkee lasten kautta. Lapsi on se, joka määrää seuraavan 18 vuotta. Pitää sinut hereillä, pakottaa valitsemaan lomat lapsen mukaan, mihin mennään, miten mennään, milloin mennään. Lapsi määrää kaiken. Oma elämä loppuu siihen, kun saat tietää olevasi raskaana. Kaikki rajoitetaan. Sinusta tulee orja. Miksi lähtisin tähän.
Onko minusta tullut kerrankin itsekän? Haluan tehdä asiat niin kuin minua miellyttää. Vai olenko vain viisas. Miksi toisin lapsen tähän paskaan maailmaan? Rahat loppuu, luonnonvarat loppuu, sota syttyy ja kaikki voi pahoin. Ja luultavasti musta tulis oikeasti paska äiti. Hermot ei riitä eikä kestä.
Comments (0)