Muutaman vuoden aikana kosketus oli harvassa. Vaikka olin parisuhteessa, miehet tuntuivat pelkäävän kosketusta muulloin, kuin seksin lomassa. Julkisilla paikoilla piti aina kävellä niin, ettei kukaan huomaisi meidän olevan pari. Kaikki julkinen hellyys oli pannassa, oli se sitten käden kosketus, halaus tai kevyt suudelma. Koska se oli aina niin helvetin tärkeää mitä muut ajattelivat.

Kosketus on minulle kuitenkin niin valtavan tärkeä. Jano kosketusta kohti kulminoitui niin, että saatoin mennä kampaajalle pelkästään kosketuksen takia.  Kosketus kertoo ihmisestä myös niin paljon. Kevyt kosketus tai isku vasten kasvoja. Niissä kaikissa on tarina. Ja niistä jokainen piintyy mieleen. Kosketuksen avulla voit saada toisen rauhoittumaan, rentoutumaan ja kosketusta jäät kaipaamaan.

Vaikka tuntuu, että kaikki muut syömishäiriöiset pelkäävät ja inhoavat kosketusta, en minä siitä ikinä luopuisi. Osaksi siksi, että tiedän jo mitä on olla ilman kosketusta niin pitkään. Kuinka keho säpsähtää, kun joku yhtäkkiä koskikin yllättäen. Silmissä varmasti paistoi pelko ja säikähdys, tunsin kehoni jäykistyvän, mutta samalla takaraivossa joku kirkui ettei saa lopettaa. Mutta aina he lopettivat. Eikä ihmekään, en minäkään uskaltaisi koskea niin säikähtäneen näköistä ihmistä.


Comments (2)

On 26. kesäkuuta 2013 klo 13.34 , Miu kirjoitti...

Kuulostaa kauhealta tuollainen, että julkisilla paikoilla ei voi kävellä niin lähellä etteivät muut vain saa tietää että noilla kahdella on parisuhde. Vika ei kyllä ollut sinussa, vaan sataprosenttisesti siinä toisessa osapuolessa.

Kosketus on kyllä tosi tärkeää. Lapsuudenkodissani ei kosketettu kuin tukkapöllyn tai luunapin antamisen tiimoilta ja parikymppisenä minulla oli paskoja parisuhteita joissa kosketusta ei tapahtunut muualla kuin sängyssä. Aviomies on joutunut sitten urhoollisesti paikkaamaan kosketusvajetta. Vieläkin tosin pelkään etten ansaitse moista, ja että jonakin päivänä tämä kaikki otetaan minulta pois.

 
On 27. kesäkuuta 2013 klo 14.24 , Nana kirjoitti...

Toivottavasti aviomiehesi tietää, kuinka tärkeänä pidät kosketusta. Ja yritän oppia ymmärtämään ettei se vika ole minussa, jos kosketus on niin kamalaa. Tasapainoisessa suhteessa pitäisi löytyä myös kosketusta sängyn ulkopuolella.

Ja jokainen meistä on ansainnut sen :)