Kuulun
niihin ihmisiin, jotka luovat kokonaisia maailmoja mielessään. Minulla on koko
ajan kehitteillä neljä tai viisi eri tarinaa, eri skenaariota päässä.
Jokaisessa tarinassa olen mukana. Tarinat elävät sitä mukaan missä menen,
olenko sitten junassa, työpaikalla tai kaupassa. On melko surullista ehkä
sanoa, mutta elän melkein 24/7 mielikuvitusmaailmoissani. Pystyn skarppaamaan
tähän hetkeen. Tiedän mitä maailmassa tapahtuu, tiedän, kun minulle puhutaan.
Olen aina ajoissa, tiedän missä minun pitää olla ja milloin. Joten ei
siitä kait haittaakaan ole.
Tiedän
kuitenkin milloin olen ollut eri todellisuudessa. Silloin, kun löydän itseni jo
määränpäästä, mutta minulla ei ole mitään muisitjälkeä koko matkasta. Kun tulen
suihkusta ja mietin missä välissä pesin hiukset. Kun olen tiskannut, en
kunnolla tiedosta millaisia astioita tulee tiskattua. Pystyn toimimaan, mutta
tapahtumasta ei jää mitään kerrottavaa. Minusta tulee sillä hetkellä robotti,
katse lasittuu, unohda minut.
Joskus luin
jostain, että ihminen, joka elää haavemaailmassa useita tunteja päivässä, joka
päivä (tai ainakin lähes) on alttiimpi tekemään itsemurhan. Ehkä siksi, että
todellinen maailma on väritön, tylsä, mustaa valkoista ja harmaata verrattuna
siihen maailmaan minkä saat luotua itsellesi.
7/03/2012 09:47:00 ip. |
Category:
itsepetos,
itsetuho,
mielikuvitusmaailma,
minä,
yksin
|
0
merkintää
Comments (0)