Jokuhaluaa... Minut? – postauksessa lopussa kerroin vihkosta, joka on ollut mulla
jo iäisyyden. Vihko on kaksipuoleinen, toinen puoli on kirjotettu
päiväkirjamaisesti, kaikki raapustukset on tarkkaan merkitty päivämäärällä.
Toinen puoli taas sisältää kaikkea sekalaista, ja ne kirjoitukset mitä siellä
on, ei sisällä päivämääriä. Ne kirjoitukset on ajattomia. Yksi kirjoitus osu
taas silmään eilen, jonka laitan tähän.
Mä en
ymmärrä, miks mä aina yritän. Miks luon harhakuvitelmia mun päähän, että saisin
muka ihmisiä ympätille. Miksen voi ymmärtää ja oppia. Jos mulla ei ikinä
ole ollut kahta kaveria enempää, miks saisin niitä nyt enemmän?
Miksen voi
vaan lopettaa? Lähteä pois. Yksin voi olla kaikkialla, mutta toisalala sen
voisi jaksaa paremmin. Ei tarvitse riidellä, mutta paljosta jää paitsi. Anna
mun olla yksin ja kitua. Anna mun jäädä ja lähteä. Anna mun kirvoittaa tää
ikävä ja unohtua. Anna mun kadota.
Ennen mä
pyysin paljon, eniten anteeksi. Nyt mä pyydän vain rauhan.
Comments (0)