Olen parempi pakenemaan ongelmia, kuin kohtaamaan ne. Pakenen mieluummin pelon kohdetta, kuin yrittäisin kohdata sen.



Ymmärsin tänään koulussa, että olen väärässä paikassa. Tiesin, että meidän pitää oppia käsittelemään isompia koneita pienessä tilassa virhemarginaalin ollessa hyvin pieni. Mutta en tiennyt, että meidän pitäisi hallita eri koneet niin nopeasti. Ja, että ne koneet eivät halua totella minua. Ja kuinka helppo minun on sillä koneella saada työkaveri, tai itseni sairaalaan. Tai saada aikaan satojen tuhansien eurojen vahingot. Yksi pieni liike, yksi pieni ele ei ole koskaan tuntunut niin kohtalokkaalta.

En löydä alaa, missä olisin täysin onnellinen. Koska en keksi alaa missä voisin pärjätä, mutta samalla saisin pidettyä itseni tyytyväisenä pelkäämättä että tapan jonkun tai saan potkut. Haluaisin tehdä töitä vain käsin. Miksi tunkea 5 000 kiloa painava laite siihen yhtälöön? Pelkään mennä takaisin kouluun. Pelkään myös lopettaa. Enkö saisi vain kadota?