Sain tänään nettituttavalta diagnoosin. Puhuimme syömistavoista, ja mainitsin että paastoan keskimäärin arkipäivät ja syön sitten viikonloppuisin. Hän sitten tähän uteli BMI:täni, johon vastasin vain, että liikaa. Tuttavani totesikin, ettei minun tarvitse huolehtia, ei minulla ole syömishäiriötä, noudatan vain dieettiä.

Ei ihme, ettei kukaan ota minua tosissaan. Ja ei ihme, että pakotan itseäni tavoittelemaan tiettyä painoa, jotta minut otettaisiin tosissaan. Ei ihme, että tuhannet tytöt kautta maailman tavoittelevat alipainoa, vain jotta heitä uskottaisiin. Mutta kai minun pitäisi iloita, en siis sairastakaan syömishäiriötä. Minulla on vain dieetti päällä. Eikö dieetin avulla laihduta?

Niin kauan, kuin BMI on normaalipainon puolella, on normaalia paastota, ahmia, oksentaa ja vihata kehoaan. Älkää siis tyttäret huolestuko.

Comments (2)

On 26. syyskuuta 2012 klo 20.39 , Anonyymi kirjoitti...

Huh, toi on niin totta. Välillä itekin toivoisin jo laihtuvani liian laihaksi ihan vaan senkin takia, että joku tajuais kuinka järkyttävä ahdistus sisällä asuu ja ottais vakavasti. Ehkä pikku hiljaa tähän tulee muutos ja syömishäiriötäkin aletaan hoitaa ennenkuin on liian myöhästä?

Jään muuten lukijaksi :)

 
On 26. syyskuuta 2012 klo 20.55 , Nana kirjoitti...

Kiitos Emilia :) Toivottavasti se, että hoitoala oppii lisää syömishäiriöistä, ja alkaisi ottamaan tosissaan jo alkumetreillä, eikä vasta kun saatetaan olla liian pitkällä. Uskon kuitenkin, että mitä nopeammin saataisiin ammattilaiset puuttumaan asiaan, sen todennäköisempää parantuminen olisi.