Nyt on kulunut viikko siitä, kun sain tietää olevani raskaana. Miehelle kerroin heti ja keskusteltiin asiasta. Jos asiat menee hyvin, ei tule keskenmenoa tai käy ilmi, että kyseessä onkin tuulimunaraskaus, niin n. 9kk päästä saan esikoiseni. En olisi tätä lasta välttämättä pitänyt, jos lapsen isä olisi luonteeltaan vastuuton. Voin kuitenkin luottaa häneen, kyllä se meistä huolen pitää niillä kyvyillä mitä osaa. Tiedän kuitenkin jääväni paljon yksin asian kanssa.
Toivon itsekkäästi myös, että lapsen saaminen opettaisi minua laittamaan syömisvammailut uuteen perspektiiviin. En ole nyt viikkoon oksentanut, en edes pahoinvoinnin takia. Olen ollut oikeastaan tietynlaisessa shokissa uutisesta. Enkä ole edes viikkoon ollut hetkeäkään yksin. Joko töissä, tai mies on ollut täällä. Nyt sain vihdoin muutaman tunnin rauhan.
Itse en ole uskaltanut kertoa uutisesta muille, kuin miehelle ja parhaalle ystävälleni. Mies on huuellut kaikille, jopa tuntemattomille vastaantulijoille ja kassantädeille. Myös hänen perheensä ja osa sukulaisista tietää. Pelkään kertoa omille vanhemmilleni. Ehkä sitten ekan ultran jälkeen... Riskinähän on vielä, että tämä meneekin kesken.
Comments (2)
Miksi niin iso määrä syömishäiriöbloggaajia on nykyään raskaana? Sh ilmeisesti tappaa niin paljon aivosoluja, ettei ymmärretä käyttää ehkäisyä.
Toiset käyttää ehkäisyä ja se pettää, toiset taas ei käytä ollenkaan. Ehkä luottaen siihen ettei keho ole kykeneväinen tulemaan raskaaksi. Toisille raskaus voi tuntua siltä, että maailmaan on nyt tulossa joku, joka saattaisi ollakin kykeneväinen hyväksymään ja rakastamaan, vaikka oletkin tehnyt virheitä menneisyydessä. Toisille taas se voi olla keino saada mies, jota rakastaa, pysymään kanssaan pidempään. Toiset hakee rakkautta, toiset hyväksyntää, kolmannet jotain muuta. Tai ehkä meidän ajatusmaailma vain poikkeaa sh:n takia niin paljon muista. Ehkä juuri siksi, että se on tappanut aivosoluja... Tai siksi, että koemme läheisyyden yleensä hyvin eritavalla, kuin "normaalit" ihmiset. En pysty tähän täysin vastaamaan