Keskustelin taannoin kaverin kanssa, joka puhuu paljon menneisyydestään. Hän tuntuu tietyllä tavalla elävän siinä, olenkin kysynyt monta kertaa haluaisiko hän mennä ajassa taaksepäin. Etenkin siihen yhteen tiettyyn aikaan, josta tämä eniten puhuu. Aina vastaus on sama, "Vaikka menneisyydessä on paljon hyvää, ja siinä on turvallista elää, on menneisyys menneisyyttä. Tulevaisuus pelottaa, niin siihen on helpompi suhtautua, kun voi palata ajassa taaksepäin."

Mun on tätä aina välillä vaikea käsittää. Miten ihmisten on niin helppo elää menneisyydessä, miten heidän kasvot aina kirkastuu, kun muistelee jotain aikaa. Mä en siihen pysty. Harvoin kerron kellekkään mitään sen erikoisempaa mun menneisyydestä. En tahdo elää sitä enää. Olen jo kerran kokenut sen, miksi menisin siihen vapaaehtoisesti uudestaan. Mutta ehkä erona on se, että mun menneisyys on rikottu, ja en pysty muistamaan niitä onnellisia hetkiä.

Yritän välillä kovasti mennä menneisyydessä niihin hyviin hetkiin. Mutta ei mene kauaa, kun ruusunpunaiset filminpätkät vaihtuvat, ja tilalle astuu pelko. Kaikki ne epävarmuuden hetket yksin omassa huoneessa. Äänet, jotka kantautuu suljettujen ovien takaa. Vanhempien riitely, tappelu, lyöminen ja kuristaminen. Ovi menee kiinni, ja isä häviää yöhön. Tai koulussa kaikki ne kerrat, kun minut haukuttiin tyhmäksi, lihavaksi, tylsäksi, seinäruusuksi tai vain hylättiin pihalle yksin. Muutamaa vuotta vanhemmat pojat jahtaavat perässä ja uhkaavat tappaa. Ensimmäinen poikaystävä väkisin yrittää saada minut ottamaan hältä suihin. Toinen poikaystävä raiskaa makuuhuoneeseen, vaikka kuinka pyydän lopettamaan. Vaikka kuinka pyydän ettei tekisi sitä. Mutta miksi hän minua kuuntelisi. Myöhemmin tekee selväksi, että se oli minun vika. Minä viettelin hänet, hän toimi vain seksuaalisen vaistonsa mukaan.  Mutta mehän vain juteltiin sängyssä, naurettiin elämälle. Hän ei tehnyt mitään väärää, enkä ikinä asiasta kertonut kenellekään.


En näistä hetkistä mitään haluaisi enää elää uudelleen. Mutta ne tulevat väkisin eteen, jos minun täytyy miettiä Menneisyyttä. Menneisyys on minulle se musta ovi, jota en tahdo edes raottaa, mutta kadehdin niitä, joille se on helppoa. Koska tulevaisuus pelottaa minuakin.

Comments (2)

On 14. kesäkuuta 2013 klo 20.26 , Ninnu kirjoitti...

Menneisyys vaikuttaa monesti nykyisyyteen ja tulevaisuuteen ja siihen millaisia olemme. Itselleni ei ole käynyt sitä olisi raiskattu, mutta kaikkea muuta olen saanut kokea mitä luettelit ja tiedän miltä sellaista taakkaa tuntuu kantaa sisällä. Minua ei ole kiusattu noin pahasti, mutta kiusattu on kuitenkin ja sekin jättää arvet. Nykyään olen herkkä puolustamaan itseäni ja helposti sanon suoraan mitä ajattelen. Olen ollut liian kiltti ja elänyt muiden pillin mukaan, mutta vihdoin minulla on omat vahvat mielipiteet ja oma elämä.

Sinullakin sisimmässäsi varmasti on se vahva sinä joka vaan tarvitsee niin sanotusti oikean ärsykkeen tullakseen ulos. Se tunne kun tulee ja tajuaa sen, niin siitä pitää kiinni! Toivottavasti mun selityksistä saa mitään selvää, mutta haluan vain kannustaa sinua unohtamaan menneet ja nauttimaan siitä mitä olet! Ei menneisiin kannata jäädä vellomaan vaikka ne olisivat olleetkin hyviä! Ne ketkä vellovat "hyvissä vanhoissa ajoissa" eivät osaa elää tätä hetkeä eikä suunnitella tulevaa. He eivät ole tyytyväisiä mennessä oleviin vanlintoihinsa jotka ovat ajaneet tähän hetkeen johon he eivät ole tyytyväisiä.

Unohdetaan menneet ja näytetään maailmalle, että meistä on luomaan niitä hienoja muistoja joita tuleva tuo tullessaan! :)

 
On 14. kesäkuuta 2013 klo 21.27 , Johanna kirjoitti...

"Seksuaalisen vaistonsa mukaan" - eläimet toimivat näin, eivät ihmiset!! Hyi kamala.
Hirmuisesti tsemppiä, niin paljon kuin tuntematon voi netin kautta lähettää!♥♥